Zayn oli ollu kotonaan jo viikon. Mulla oli sitä kamala ikävä, mut toisaalt en oikeen halunnu puhuu sille vielä.
"Mitäs meidän tyttö miettii?" Harry putkahti jostain mun huoneeseen ja taputti mua selkään.
"Eipä mitään, mietin Zaynia", mutisin, ja seurasin katseellani Harrya, joka meni mun vessaan. "Mitä sä teet sielä?"
"Mä lainaan sun suihkua", Harry sanoi vetäen paitansa pois. Mä jäin tuijottamaan tuon lautavatsaa, ja mies naurahti. Sitte mä heräsin todellisuuteen ja suljin oven.
"Mä lähen ulos", huikkasin tuolle oven läpi ja sain vastaukseks 'joon'.
Ulkona oli tosi kiva ilma. Ei ollu liian kuuma, mut kuitenki mä pärjäsin täl tavallisel pitkähihasel trikoopaidal, mikä mulla oli. Twitter oli täynnä 'Zayn, be back soon' tyylisiä viestejä faneilta, Zaynhan ei ole ollut suomen keikoilla ollenkaan. Eikä nähtävästi ruotsin keikoillakaan, tuo ei vastaa puhelimeen ollenkaan. Mulla oli yks epäilys, jota mun piti ihan ulos päästä miettiin. Kun mulla oli ollut huumeongelma, mun mielialat vaihteli tosi nopeesti. Mä en edes ite tajunnut mitä tapahtu, ja heti mä olin jo huutamassa jollekkin. Mä tiedän, ettei mun pitäs miettiä mitään tällästä, mut mä oon huolissani siitä. Mä huokasin ja yritin soittaa Zaynille- taas kerran. Olin tehny niin jo viikon ajan, kaks kertaa tunnissa, lukuunottamatta aikaa, jonka mä nukuin. Mä olin jättäny viestii varmaan ihan kamalan monta kertaa.
"Moi Zayn, mä tääl taas- Glo. Sä varmaan arvasit jo, että se olin mä, tai joku muu pojista. Hei tota.. Onko sulla kaikki ok? Mä oon iha jumalattoman huolissani. Jos sä vaa soittasit, et mä kuulisin sun äänen, ja tietäsin et oot kunnossa. Soita mulle, ja kerro, mitkä on sun suunnitelmat, niin mä jätän sut rauhaan. Mä rakastan sua joka tapauksessa", jätin vastaajaan taas viestin. Yhtäkkiä mua alko vaan itkettään. Mitä jos Zaynille oli tapahtunu jotain? Miten mä voisin jatkaa mun elämää. Mä en tiedä miten mun pitäs reagoida Zaynin huutamiseen. Jos Zayn oli ottanut jotain, niin enhän mä voinut olla vihainen- mä olin itse käynyt läpi kaiken.
"Mun pitää päästä Bradfordiin", sanoin Harrylle. Tuo kohotti kulmiaan.
"Glo-"
"Harry, mun PITÄÄ", mä vänkäsin tolle vastaan kyyneleet silmissä. "Mun täytyy löytää Zayn."
"Ootko sä ihan varma?" tuo kysyi kattoen mua silmiin. Harryllä oli kauniit silmät. Ystävälliset. Nyökytin mun päätä vimmatusti.
"Hommaa mulle sinne vaan lippu, mä pärjään siitä eteenpäin", mä vakuutin. Harry aikoi väittää vastaan, ja pudisteli päätään.
"Mä osaan kyllä hankkia liput itekkin, jos sä et suostu auttamaan mua", katsoin tuota merkitsevästi. Harry huokas ja nyökkäs, ja mä halasin tuota helpottuneena.
"Mitä täällä tapahtuu?" Niall pyrähti Harryn ovelle.
"Mä lennän Bradfordiin aamulla", mä kerroin. Myös loppujen poikien äänet kuuluivat käytävästä, ja kohta niitä oli kolme siinä kaikki huutamassa keskenään. Mä lähin huokasten huoneesta, nukkumaan mun omaan huoneeseen.
Kone laskeutu turvallisesti Manchesterin lentokentälle. Kaikki näytti tosi kesäiseltä. Mulla oli lapulla Zaynin osote, jonka Liam oli antanut mulle. Niin, ja lappu, missä oli kaikki poliisin, hätäkeskusten, ja sen sellasten numerot. Mä viitoin ittelleni taksin, ja kysyin, veisikö mut sinne, minne lapun osoite näytti. Mieskuski kalpeni, ja pudisti päätään, ja ajo sitte pois. Hm, no, ehk seuraava suostuu. Mä pysäytin toisen taksin, joka nieleskellen suostu viemään mut sinne, minne halusin. Me ajettiin piiitkä matka lentokentältä, ja pian me pysähdyttii.
Mä kiitin kuskia, otin laukun mun viereiseltä penkiltä, maksoin, ja nousin ulos autosta. Paikka ei ollu iha slummi, mut aika ankee tää ny oli. Talot ei ollu raunoita, mut ei kaukanakaa siitä. Tän täyty olla väärä paikka, eihä Zayn voinu asuu tälläses paikas. Vai voiko? Mä käännähdin kattomaan pois ajavaa autoa, ja lähin kävelmään eteenpäin. Numero oli 23. Mä olin viidentoista kohalla, eli sen ei pitäs olla enää kaukana.
"Hei, tyttö!" kuulu ääni mun takaa. Mä käännähdin kattomaan. Nuori, ehkä mua muutamaa vuotta vanhempi mies katteli mua vähä mua taaempaa. Mä käännyin takasin mun menosuuntaan, ja jatkoin kävelemist. Koht mä kuulin useempii askelii mun takaa.
"Hei, mä puhun sulle!" kuulu toisenlaine ääni. Mä vilkasin taakse. Miehiä oli kolme. Mä lähin juoksemaan, ja sain tottakai nää köriläät perääni. Tunne mun mahanpohjassa kerto mulle, et täst ei voi seuraa mitään hyvää.
Sitten se tapahtu. Mä kompastuin. Ensimmäinen mies nauraa röhötti siinä katsellessaan mua arvioivasti- olin nii ilone siit, etten valinnu minishortseja ja toppia täks päiväks.
"Aika pakkaus", tuo naurahti ja hymyili mulle viekottelevasti. Mä mulkasin tota, ja yritin nousta ylös, mut mies tönäs mut takas maahan. Tuo siveli sormillaan mun leukaa.
"Älä koske muhun", mä ärähdin tuolle. Mä tulin tänne ettimään Zaynia, enkä machojen ahdisteltavaks. Samassa se samane mies löi mua- kovaa. En huutanu, en itkeny, en antanu ollenkaa periks.
"Mitäs sanot, tyttönen, jos lähtisit mun mukaan? Pidettäs vähän kivaa", mies vihjaili.
"No en kyllä tulis vaikka maksettas", tokasin tuolle ja yritin taas päästä ylös, mut mies potkas mut takas alas. Kipu vyöryi mun tajuntaan tosi kovaa, eniten kyljestä, naama ei ollu niin paha. Sillo mä huomasin, et yhel miehist oli pesäpallomaila. Mä valmistauduin erittäin hyvin kivuliaasee iskuu, kunnes kuulin tutun äänen;
"Painukaa helvettiin siitä."
Zayn. Niin monta tunnetta tulvahti mun mielee, etten mä oikeen tienny minkä mä ottasin päälimmäiseks. Isoin oli helpotus. Mut Zayn ei tullut mun luo.
"Glo mitä sä teet täällä?" tuo kysy vaikeesti luettavalla äänellä; siinä oli vähän helpotusta, vähän kylmyyttä, vähän epäröintiä, ja vaikka mitä muuta.
"Mä tulin varmistaan, että sä oot hengissä, ja kunnossa", mä kerroin. Zayn huokas, ja tuli auttamaan mut ylös.
"Hei Glo, mä tota.. En tiiä voinksmä tulla takas", poika sano apeena. Pysäytin hänet siihe keskelle katua.
"MITÄ?!"
"Mä en tiedä mikä mulle tuli silloin. Mä en voi tulla takasin, jos en oo varma et pystyn pitämään huolen siitä, etten satuta sua", Zayn katsoi puhuessaan mun silmiin niin tiukasti, että mä mietin peilasko se itteensä niistä.
"Zayn, mä en pelkää sua", tokaisin tuolle. Pelko oli kaikkein naurettavin syy sille, ettei One Direction pysyis kasassa.
"Mä oon yrittämisen arvonen. Mä tiedän, että mun pitäs miettiä yksdeen parasta, mut täl hetkel mä en voi ajatella mitään muuta. Enkä oo voinu ajatella siitä asti ku me ollaan oltu kiertueella. Zayn, mä rakastan sua", änkytin tolle.
"Mä tiedän sen. Sä sanoit sen joka ikisessä viestissä", tuo hymähti mulle.
"Ai että sä oot kuunnellu ne kaikki mut et oo vaivautunu vastaamaa?" nyt ärtymys alko pikkuhiljaa hiipii mun mieleen.
"Tajuatko sä, miten huolissani mä olin? Tajuatko sä, että... ihan sama. Ei sua näytä kiinnostavan", tokaisin, ja lähin takasin sinne, mistä mä olin tulossa. Kyyneleet valu mun poskilla mun kävellessä kauemmas Zaynista.
"Glo, älä mee."
"VOITKO YSTÄVÄLLISESTI PÄÄTTÄÄ?" mä räjähdin siinä keskellä katua. "Mä yritin ymmärtää ja ettii syitä sille, miks yhtäkkii inhosit mua enemmän ku Simon ja Audrey yhteensä. Mä uskottelin ittelleni, että sä olit ottanut jotain, koska sillon mulla ei ois syytä olla vihainen, jos olin itekki kokenu saman? Mä en oo nukkunu yhtenäkään yönä neljää tuntia enempää, koska mä oon ollu liia huolissani susta. Mä lennän Suomesta asti tänne varmistamaan, että sä oot elossa, ja saamaan selitystä kaikille niille kysymyksille, mitä mun päässä liikku. Ja Zayn, sä sanoit, että mun ongelmat on mitättömiä, koska mun äiti ei oo ollu sairaalassa. No ei ehkä niin, koska se on KUOLLU ja mun isäki on KUOLLU! Stephen yritti raiskaa mut kaks kertaa ja ampuu mut kerran, ja senki jälkeen jouduin vielä kestämään sitä. Pieni apea tunne? Aiheuttaako pieni apea tunne viiltoarpia mun käsiin? Aiheuttaakse huumeriippuvuut? Mä en ole syönyt yhtään mitään, kolmeen päivään, koska mä olin liian huolissani siitä, oletko sä edes elossa enää? Ja mä raahaan itteni tänne kuulemaan, ettet sä suvaitse edes tulla takasin? Zayn Jawaad Malik, mä en pelkää sua; mä rakastan sua. Mua ei kiinnosta, mitä aiemmin tapahtu, jos sillä ei sunkaan mielestä oo väliä. Jos sä rakastaisit mua, sä yrittäisit edes. Zayn, rakastatko sä mua läheskään niin paljo kun mä rakastan sua?"
Zayn vaan tuijotti mua järkyttynyt ilme naamallaan.
"Sitä mäkin", tuhahdin itkien, ja jatkoin matkaa.
"Girl I see it in your eyes you're disappointed", kuulin hiljasen äänen mun takaa; Zayn laulo.
"Cause I'm the foolish one that you anointed with your heart
I tore it apart
And girl what a mess I made upon your innocence
And no woman in the world deserves this
But here I am asking you for one more chance
Can we fall, one more time?
Stop the tape and rewind
Oh and if you walk away I know I'll fade
Cause there is nobody else
It's gotta be yoooooooooou
Only you
It's gotta be you
Only you
Now girl I hear it in your voice and how it trembles
When you speak to me I don't resemble, who I was
You've almost had enough
And your actions speak louder than words
And you're about to break from all you've heard
Don't be scared, I ain't going no where
I'll be here, by your side
No more fears, no more cryin'
But if you walk away
I know I'll fade
Cause there is nobody else"
Zaynin ääni murtu lopussa, ja mä huomasin et se itki.
"Mä en voi uskoo, et sä just lauloit mulle", naurahdin itkun lomasta.
"Mä voisin laulaa sulle vaikka kokoajan, jos sä haluaisit sitä. Mä en tahdo mitään, mitä sä et haluu, ja haluun vaa sun parasta. Siks mä lähin. Mut mä tajuun, ettei tää ollukkaan oikein. Mä en mennyt kotiin, mun koti on sielä missä säkin. Gloria Valentine Blue, mä rakastan sua."
"Se ei välttämättä riitä. Mä tarviin aikaa, ja niin myös sä. Mut me ei voida korjata tätä mitenkään, jos sä et tuu kotiin.. Sillon tää on menetetty peli", mä sanoin tuolle.
"Tää ei oo menetetty peli", Zayn sano. "Mä en tiedä susta, mutta mä aion yrittää, vaik se ois mun viiminen teko."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti