-HARRY-
Mä olin taluttanut Glon ulkoota omaa huoneeseensa rauhottumaa, sen kummempia kysymättä. Mä olin lähössä alakertaa hakemaa jotai syötävää tai jotai, ja mun mennessä Glon huoneen ohi, mä kuulin pienii nyyhkäsyi. Koputin ton oveen, ja ootin vastaust.
”Glo?” mä huhuilin varovasti, ja raotin ovee. Glo käveli just joku meikkipussukka kädessään vessasta. Matkalaukku oli auki sängyllä, ja mä tajusin välittömästi mitä se teki.
”Joo?” tuo vastas kysyvästi, ja sulki pussukan vetoketjun, laittaen sen sitte laukkuun.
”Mitä sä teet?” kysyin, vaik mä tiesin ihan hyvin, mitä se teki. Kaikki kaapit oli yllättävän nopees ajas tyhjennetty Glon tummansinisee matkalaukkuun, ja tuo oli vaihtanut jo mukavemmat vaatteet päälle.
”Kotii”, tuon ääni kuului apeana ja vaimeana tytön ollessa selin muhun. Vaaleenpunanen mekko oli viikattu takasin tohon hienoon kassiin. Mä kävelin pussin luo, ja otin mekon pois.
”Etkö sä ota tätä tätä mukaan?” kysyin Glolta, joka yritti mahuttaa kaikkia Zaynin ostamii uusii vaatteit laukkuunsa.
”Mä palautan sen ja annan rahat takasin Zaynille”, tyttö vastas mulle, ja pyyhki silmiään edelleen selkä muhun.
”Glo, mitä sielä tapahtu?” kysyin, koska mä en ollut vielä saanut Zaynin kertomusta, tolta oli just tullut viesti, että jäi antamaan nimmareita. Glo oli kahen vaiheilla, selkeesti kertomassa mulle jotain, mutta pudisti sitte päätään.
”Ei mitää ihmeellist. On vaa parempi kaikille, et mä lähen”, tuo vilkas mua isot siniset silmät punasina itkemisestä, ja mä tajusin, että jotain oli tapahtunut.
”Ei sun tarvii lähtee. Kukaa ei haluu et sä lähet. Varsinkaa Zayn. Mieti nyt Zaynii, se nyt viimiseks haluis, et sä lähet”, yritin saada naista muuttamaan mieltänsä.
”Ei Zayn tarvii mua”, tuo vastas mulle tukahtuneesti, ja nosti juuri sulkemansa laukun maahan. Glo poimi sängyltä kaks kirjekuorta. Toisen se ojens mulle, siinä luki 'pojat'. Toisessa luki Zayn, ja Glo lähti viemään sitä Zaynin huoneeseen.
”Mä rakastan teit”, naine sano, ja käveli laukkua raahaten hissiin.
-GLO-
Kyyneleet valu mun poskia pitki lujempaa ku ne oli aikoihi valunu. Se oli siinä. Zayn kyllä löytäs toisen. Ehkä se oli jo iskeny silmänsä johonki isotissiseen faniin. Tai sitte ei. Toivottavasti se nyt ei ainakaan tulis mua vastaan aulassa. Mä en pystyny hyvästelee sitä kasvotuste. Mun jättämä kirje oli kaikkein paras vaihtoehto. Mä olin soittanu lentokentälle, ja jollain ilveellä mulle oli löydetty vapaa paikka Englantiin meneväst koneest. Astuin hissistä ulos, ja kirjauduin ulos hotellista, pyytäen henkilökuntaa soittamaan mulle taksi lentokentälle. Mä astuin ulos hotellin liukuovista, ja annoin ilta-auringon lämmittää mun kasvoja. Kohta mun taksi tuli, ja kuski nous laittamaan mun laukkua takankonttiin.
”Lentökentälle?” mies kysyi ystävällisesti pakateessaan mun laukkua takakonttiin.
”Joo”, mä vastasin lyhyesti, ja hetken tunsin syyllisyyt siit, että mä olin ollut niin epäkohtelias.
”Neiti Blue!” kuulu ääni, kun mä olin istahtamassa autoon. Viitoin kuskia odottamaa hetken, ja käännyin katsomaan. Joku hotellin työntekijöistä juoksi mua kohden kaks kirjekuorta kädessää. Oliks Harry lähettäny sen tuomaan ne mulle takasin? Ei. Kirjekuorissa luki molemmissa mun nimi, toises käsinkirjotettuna, ja toisessa virallisesti painettuna. Kiitin naista, ja kävelin autoon.
”Mennään”, ilmoitin kuskille, joka lähti ajamaan. Avasin virallisennäköisen kuoren ensin.
'Hyvä Gloria Blue,
teille on varattu tapaaminen musiikkituottajan kanssa 24.6' oli teksti, mitä mä luin kokojaan uudelleen ja uudelleen. Kirjeessä luki myös osotetta ja sen semmosta, Zayn. Zayn oli tehny siitä totta.
-ZAYN-
”ZAYN!” Harry huus mun tullessa hissillä meidän kerrokseen. Tuo tuli suorastaa juosten omasta huoneestaan, muutama kyynel poskellaan.
”Glo lähti”, tuo kerto. Mitä? Eikä.. Se ei voinu olla..
”Se jätti sulle kirjeen, se on sun huoneessa”, tuo jatkoi, ja lähti asiansa ilmotettua takasin huoneeseensa. Mä kävelin järkyttyneenä mun huoneeseen, ja nappasin kirjekuoren käteeni.
'Rakas Zayn,
se fani oli oikeessa. Mä en ansaitse sua. Mä rakastan sua enemmän ku sä tiiät, mut oli parast kaikille, et mä lähen. Sä löydät jonku aivan sataprossaa varmasti. Kun sä luet tätä, mä oon jo taksissa tai lentokentällä, ehkä jo lentokoneessa. Mekko on pussissa sun kaapissa, palauta se. Ehkä me vielä nähään joku päivä. Rakastan sua enemmän, ku kukaan tulee ikinä rakastaan sua.
Rakkaudel,
Glo.'
Kyyneleet virtas valtoimenaa mun poskilla. Haistoin kohtaa, johon Glo oli painanu punatut huulensa. Poissa. Ei ikuisesti, onneks, mutta poissa. Mä vilkasin kelloo.
”Harry?” huudahdin kompuroiden sen huoneeseen. Tuo nosti päänsä, ja huomasin märät posket.
”Milloi Glo lähti?” tivasin tuolta. Miehenalku vastas, että kymmenen minuuttii sitten. Mä ehtisin vielä. Harry katto mua kysyvästi, mutta mä en vaivautunut selittämään. Mä juoksin portaat alas, koska hissi oli alimmas kerrokses, ja otin lähimmän taksin.
”Lentokentälle, ja TODELLA nopeesti”, tokasin ehkä vähän ilkeesti, mutta täs oli nyt tosiasiat kyseessä. Kuski nyökkäs, ja lähti mun käskyn mukaan TODELLA nopeesti.
-GLO-
'Glo,
anteeks tää kirje. En oo pystyny ilmasee mun tunteita tarpeeks selkeesti sua kohtaan. Sä oot mun elämä. Mun aurinko, mun tähdet, kaikki mitä mulla on. Tai onha mulla vaikka mitä, mut sä oot kaikkein tärkeintä. Musta vaan tuntuu, ettet sä tajua, miten paljon sä merkkaat mulle. Mä voisin kirjottaa tähän miljoona kertaa tähän paperille, että mä rakastan sua, mutta mä en usko, että sä uskoisit vieläkään. Sä oot niin jääräpää. Silloin, kun sä muutit pois, mä rukoilin jumalalta kaks vuotta joka ilta, että se tois sut mulle takasin. Se oli ainoo asia, mitä mä aina toivoin synttärilahjaks. Ja joululahjaks. Mun vanhemmat ei tienny mitä tehä. Kun sä ilmestyit meidän ovelle, se oli mun unelmien täyttymys. Sä olit tullut. Mä olisin halunnu heittäytyy maahan ja tunnustaa sulle mun rakkautta, kertoo sulle, miten paljon mä olin tarviinut, kaivannut ja rakastanut sua. Mut mä en halunnut pelästyttää sua pois. Mut nyt, mä pyydän sulta: älä enää ikinä lähe multa nii. Mä haluun pitää sut koko mun loppuelämän ittelläni. Ihan sama kuka ansaitsee mitäki, mä haluan sut.
Gloria Valentina Blue, mä rakastan sua. Ja tuun aina rakastamaan.'
Mun kyyneleet ei selvästikkää ollu loppunu aiemmi, koska nyt niitä tuli taas valtoimenaa.
Kuski jätti mut lentokentän etuportaille, ja mä lysähdin niille istumaan laukkuni kanssa, lukien kirjettä läpi ja läpi. En mä ollut varma nyt enää tästäkään. Mitä mä nyt teen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti