Mulla ja Zaynilla oli yhteine huone, ja olin iha ilone siit. En ollu sellast tyyppiä joka kuhertelee ja nuoleskelee julkisesti ja poikien edessä, jote yhteine yksityine huone oli tosi jees. Pienien laukunkantamiskinojen jälkeen mä olin saanut raahtuks mun laukun yläkerran huoneeseen, ja Zayn tuli suoraan mun perässä.
"Iha kiva", Zayn sanoi nyökyttäen hyväksyvästi ja kattellen ympärilleen. Pyörätyin mun silmii tolle, kunno fiinistelijä.
"Mä sovin Audreyn ja Simonin kaa, että me mennään nyt.." sanoin ja katoin mun kelloa. "tunnin päästä."
"Okei", tuo sanoi hymyillen, ja suukotti mun otsaa painuen sitten vessaan.
"Glo tuotko mun harjan pliis?" kuului hetken päästä ja mä vein sille sen pussukan vessaan ja aloin laittamaan hiuksia. Laitoin ne vaa ponnarille, ja kohta Zaynkin tuli ulos vessasta.
"Teitkö sä ees sun hiuksille mitään?" mä kysyin naurahtaen, koska mä en nähny paljoo eroo sen hiuksissa. Zayn tuhahti muka halveksuvasti ja kaappas mut olalleen. Rimpuilin nauraen yrittäen päästä pois, mut Zaynin ote ei meinannut hellittää ollenakaan. Sit yhtäkkii mä sain riuhtastuu jotenki kummallisesti, ja tipuin tämän olan yli selälleni maahan.
"Voi luoja Glo! Mieti mitä sulle ois voinu tapahtuu?! Eikai sattunu? GLORIA BLUE ÄLÄ JAKSA NAURAA NÄIN VAKAVALLE ASIALLE!" tuo huus mulle vähän ärsyyntyneesti. Louis tuli huolestunu ilme naamallaan sisään meidän huoneeseen kuullessaan huudon. Oli se varmaan aika näky: mä nauroin kippurassa lattialle, ja mua nauratti vielä enemmän ku Zayn huus mulle, Zayn oli kontillaan mun vieressä lattialla.
"Zayn mitä sä flippaat?" kuulu mumiseva ääni Louisin takaa, ja Niall astu esiin suu täynnä ruokaa. Zayn pudisteli vaa päätään ja nousi ylös vetäen mut perässään.
"Me lähetään tapaa Glon vanhempii", tuo ilmoti pojille, jotka nyökkäsivät nopeasti ja lähtivät omia puuhiaan puuhastelemaan.
"Zayn!" mun adoptioäiti, Audrey huus Zaynille ovelta. Mä arvasin, että se oli vieläkin vihanen siitä, et mä halusin lähtee takas Englantiin. Zayn käveli rennosti meidän kotiportaille halaamaan äitiä, joka sen jälkeen huus isänki paikalle. Kohta Simon rymisteli jo portaita alas ja vetäs Zaynin jätkähalaukseen. Mä seisoin siinä sivummalla ehkä vähän vaivaantuneena, mut silti ihan tyytyväisenä, ettei mun tarvinnut puhuu.
"Mitä te suomessa?" Audrey kysy Zaynilta ystävälliseen huolehtivainen äiti- sävyyn.
"Meillä on tossa Hartwall-areenalla keikka ylihuomenna", Zayn sanoi hymyillen. Mä tarkkailin tota hiljaa vierestä, ja tajusin, että se osaa valita just oikeet sanat ja liikkeet, jotta kaikki tykkäis siitä. Mä en. Mä osasin valita just oikeet liikkeet ihmisten ärsyttämiseen ja niin edelleen.
"Mut miksi teil on Gloria teidän mukana?" äiti kysy epäileväisenä vilkuillen mua vähän väliä.
"Gloria on itseasiassa mun tyttöystävä nykyään", Zayn sano, ja vetäs mut kainaloonsa.
"Jaahas, saa nähä kauanko sekin kestää", Audrey tokas jäätävästi mulle, ja hymyili sitte aurinkoisesti Zaynille.
"Sori mut mä en haluu olla tääl enää, mut jää sä vaa", kuiskasin Zaynille, ja lähdin kävelemään kaivellen taskuja puhelimen toivossa. Pian mä sen löysin ja naputtelin taksikeskuksen numeron.
"Missä Zayn on?" Harry kysy, kun tuli mua vastaan aulassa.
"Jäi hengaamaan mun superupeiden vanhempien kanssa, joilla on koko maailman verran halveksuntaa mua vastaan", naurahdan tuolle apeasti. Harrykin hymähti tajuten sarkasmin mun lauseessa.
"Ei tainnu mennä niinku ootit?" Harry kysy kävellen mun kaa hotellin ravintolaan muiden poikien luo. Liam tuli meitä vastaan, täällähän on oikeen kokoontumisajot nähtävästi.
"Mooi Gloo", tuo sanoi ja halas mua nopeesti iso virne naamallaan. Huokasin ja mulkasin virnistelijää.
"Mitä sä haluut?" kysyin arvaten heti, miks tuo oli ollut niin kiva.
"Mä ajattelin.. Et jos sä voisit.. Mä ja Lex.." Liam sanoi etsien sanoja.
"Jep. Mä soitan", virnistin, ja jatkoin matkaan ravintolaan.
-ZAYN-
"Miten te päädyitte yhteen Glorian kanssa?" Audrey kysyi multa kiinnostuneena. Me istuttiin Bluen olohuoneessa kahdestaan, vaan juttelemassa.
"No, kun Glo muutti takasin Englantiin, me törmättiin, ja mä sain tän idean, et Glo tulis mukaan, ja sit me ollaan vietetty paljon aikaa yhessä ja.. se vaan tuntu oikeelta", vastasin hymyillen. Mulla oli jotenki kummalline olo, ihanku oisin kuulustelussa.
"Eli te ootte yhessä Glorian ongelmista huolimatta?" hän kysy, yllättynyt ilme kasvoillaan.
"Mä en oo ihan varma mitä sä tarkotat", mä mutisin hämmentyneenä. Mitkä ongelmat? Ei meillä oo ollu puhetta mistään ongelmista.
"Tarkoitatko sä, että sä et tiiä Glorian masennuksesta? Tai Stephenistä?"
Pudistin mun päätä hämmentyneenä.
"Stephen?" kysyin nielaisten. Mun oli hiukan vaikee saada ääntä kuuluviin. Mut Glol on varmasti hyvä syy olla kertomatta mulle. Joistain asioista ei aina halua puhua.
"Poikaystävä, joka paljastu lopulta hulluks ahdistelijaksi. Asia meni poliisille asti, mutta näyttöö ei ollut tarpeeks todistukseks siitä ahdistelusta, jota Gloria joutu sietämään yli puol vuotta. Gloria masentu", nainen sano, kun se olis itsestäänselvyys. Mä olin ihan sanaton. Miksei Glo ollut kertonut? Taisiis, ymmärrän ettei se ollut ehkä hänen lempiaiheitaan, mut silti?
"Mä.. mun pitäs varmaan mennä, mut kiitos, että kerroit", sanoin. Sain nyökkäyksen vastaukseks, ja lähdin ulos ovesta.
Mä löysin Glon dataamasta meidän keskellä karkkipusseja.
"Glo.. Mä haluisin puhua jostain?" kysäisin istuen sängynlaidalle. Tuo kohotti katseensa muhun huolettomasti. Mä epäroin hetken, mut rohkastuin sitte.
"Mä puhuin sun äidin kanssa sun.. Ongelmista", mä alotin varovasti. Glon hymy hyyty aika tosi nopeesti.
"Mä en haluu puhuu siitä" tuo sanoi vaimeesti ja nopeesti.
"Glo, sä tiedät että sä voit puhuu mulle-" mä yritin uudestaan.
"Zayn, mä en halua puhua siitä. Kaikki ongelmat mitä mul on ollu, on menneisyyttä. Niist ei tarvii puhua. Stephen ei enää vainoo mua, mä oon sun kanssas onnellisempi ku oon ikinä ollu. Mä en tahdo murehtia enää menneitä", tuo sano silmät kosteina. Nyökkäsin hitaasti, ja sipasin tuolta muutaman hiuksen naamalta pois.
"Ei meidän tarvii puhuu siit. Mut muista se, et voit kertoo mulle iha mitä vaa", katsoin puhuessani Glota suoraa silmii.
"Kiitti", tuo kuiskas ja halas mua.
-GLO-
"Hei, tota mun pitää ottaa tää nopeesti", Zayn sano viitate sen soivaan puhelimeen. Me istuttiin kaikki kuus hotellin ravintolassa syömässä, tosin ei me oltu vielä saatu ruokia. Mä nyökkäsin ja pojat mutis jotai myöntyvää, ja Zayn meni ulkopuolelle puhumaan.
"Kukakohan se oli ku piti ruoka jättää kesken", Niall ihmetteli silmäillen viekkaasti Zaynin puoliks syötyä leipää. Mä nappasin sen leivän sen nenän edestä ja ahdin sen kokonaan suuhuni. Kohautin viattomasti olkiani Niallin tuijottaessa mua kauhistuneesti.
"Luultavasti joku sen kotoo, koska ei se vastaa meillekkään ku se on sun kanssa", Louis iski silmää, ja pieni puna nous mun kasvoille. Samaan aikaan Zayn palas kasvot kalpeina takas pöydän viereen, mut ei istunu.
"Zayn, mikä on?" mä kysyin ja nousin seisomaan tuon eteen.
"Mun äiti on sairaalassa, mä lennän sinne heti aamuyöst", Zayn kerto ja katsahti myös muihi poikiin.
"Mä tuun mukaan", mä sanoin. Mun mielestä se oli itsestäänselvyys. Zaynin ei tarvi kestää mitään tällästä yksin.
"Glo, ehkä on parempi, että sä jäät tänne poikien kanssa. Mä menen pakkaamaan", tuo tokas, ja lähti samantien. Mä seisoin hetken siinä hiljaa tuijottaen maata, kunnes iha hiljaa menin mun paikalle istuu. Miksei Zayn halunnut mua mukaan? Eikö se halunnut äitinsä tapaavan mua vielä?
"Sillä on varmasti hyvä syy", Harry taputti mua selkään. Nyökkäsin hiljaa. Kävelin keittiön tiskille, ja pyysin mun ruoan omaan huoneeseen. Mä ilmotin pojille, jotka ensin hangotteli vastaan, mut kuitenki sitte anto mun mennä.
"Zayn?" mä kokeilin arasti nojaten ovenkarmiin. Tuo katsahti muhun nopeesti, ja jatkoi sitten pakkaamista.
"Ootsä mulle vihanen jostai?" kysyin. Päänpudistus.
"No puhu sitten mulle!"
Mies käännähti muhun päin kyyneleet silmissään.
"Mun äiti on sairaalassa. Sä et suostu puhumaan mulle sun ongelmista, vaan mä kuulen niistä sun äidiltä. Ja sitten sä haluat vielä mukaan? Glo, tää ei oo mitään leikkiä."
"Luuletkö sä, että mä otan tän leikkinä? Zayn, mun veli on kuollut. Mä en halunnu, et sä joutusit kestää mitään yksin", yritin saada Zaynia uskomaan mua edes, vaikka tuo ei ottais mua mukaan.
"Mun äiti ei oo ees kuolemassa, se ei oo kuolemansairas, eikä sillä oo mitään hengenvaarallista hätää, joten älä vertaa mun elossa olevaa äitiä sun kuolleeseen veljeen!"
"En mä sitä tarkottanu.. Mä vaan halusin sanoo, että mitä ikinä tapahtuuki, mä oon sun tukena", sanoin. Mikä Zaynia vaivaa?
"Mua ei kiinnosta ootko sä mun tukena, jos mun oma äiti on sairaalassa. Mun äiti on paljon korkeemmalla tärkeysjärjestyksessä kuin sä", tuo tokas mulle.
"Mä ymmärrän tietenki sun-"
"Sä et ymmärrä! Sä et ymmärrä koska sun äiti ei ole ollut sairaalassa! Sä et voi ymmärtää mun ongelmia, kun sun omat ongelmat on niin mitättömiä, kuin pieni apea tunne ja joku, joka on ehkä onnistunut pysymään vähän kauemmin sun elämässä, joka on muuten aika h*mmétin vaikeeta, jos ottaa huomioon miten tekopyhä sä oot."
Tekopyhä? Mun äiti kuoli, kun mä olin kaks, Audrey ja Simon on mun adoptiovanhemmat, jotka on pitäny musta huolta siitä asti. Stephen yritti raiskata mut kaks kertaa, yritti ampuu mua kerran, jonka ansiosta mä sorruin huumeisiin. Jos mun ongelmat on tosiaa nii mitättömiä, niin ehkä on parempi, ettei Zaynin tarvitse kuunnella niitä ollenkaan
Kyyneleet valu mun poskilla, vaikka mä olin yrittäny pysyy vahvana ja uskottavana, mut mä en ollu oikeen arvannut, että tästä tulis tällästä.
"Zayn, sä oot järkyttyny ja shokissa, sä et tarkota mitä sä sanot", mä takeltelin tuon vihaisille kasvoille.
"Mä tarkotan tätä enemmän ku mä oon ikinä tarkottanut mitään; mä en enään ikinä tahdo nähdä sua", Zayn tokas mulle hampaittensä välistä.
"Mut Zayn.."
"PAINU H*LVETTIIN GLORIA! SUA EI TARVITA TÄÄLLÄ, SUSTA EI OO MUUTA KU HARMIA!"
Tujotin suu auki Zaynia, joka oli just huutanut ääneen sen, miltä musta oli tuntunut jo pitkään jossain pienessä pimeessä paikassa mun sisällä.
"Okei."
Hissi oli just sopivasti siinä kerroksessa, missä mä olin. Mä olin ottanut mun laukut mukaan lähtiessäni, joten laskin ne hissin lattialle laittaakseni hiukset ponnarille. Mä kaivoin mun puhelinta taskusta, soittaakseni Lexille.
"Haloo?" kuulu ääni toisest pääst. Huokasin helpotuksesta.
"Moi, missä sä oot?"
"Gloria, onko sulla kaikki ookoo? Kuulostat jotenki oudolta", Lex kysyi huolestuneen kuulosena.
"Voinko mä tulla teille?" mä kysyin ääni sortuen.
"Tottakai, ihan millon vaa haluut, mut mitä on käyny?"
"Mä selitän siellä."
Mä astuin ulos liukuovista, ja viitoin taksia tulemaan. Mä katoin vielä ikkunasta poikia, jotka söivät ruokiaan ihan rauhassa. Harry huomas mut, ja katsahti mun laukkua. Tuo kurtisti otsaansa, kunnes tajusi, että mä olin lähössä. Mies pompahti seisomaan, niin että tuoli kaatui, ja lähti juoksemaan mun luo. Mä istuin samaan aikaan taksiin sisään, niin ettei Harry ehtis tulla kysymään syytä mun lähtöön. Tuo paukautti taksin lasia kädellään, mutta luovutti auton lähtiessä liikkeelle.
Mä olin just selittänyt kaiken Lexille, joka istu sängyllään suu auki. Me oltiin haettu mulle patja niiden kellarista, ja ainakin mä aioin mennä ihan just nukkumaan, lento oli ollu suht pitkä, ja muutenki olin tosi väsyny.
"Onks mahollist et se vaa ois ollu nii shokis ettei se ollu tajunnu mitä se suustaan päästää?", Lex ihmetteli. Kaappasin mun puhelimen Lexin sängyltä, ja huomasin seitsemäntoista missattua puhelua.
"Oho", päästin suustani, ja mun vieressä istuva tyttö kurottautu kattoo mun näyttöö. Harry, Harry, Niall, Lou, Liam, Harry.. ja niin edelleen. Mut yks.. se oli Zaynilta.
"Sun pitäs soittaa niille, ettei ne turhaa jätä keikkoja väliin tai mitää", Lex neuvo mua. Nyökkäsin, ja valitsin Louisin numeron. Puhelin tuuttas monta kertaa, kunnes Lou vastas.
"Lou?" henkäsin puhelimeen hermostuneena.
"Glo?" Lou henkäs samal taval, ja mä naurahdin.
"Jep."
"Missä sä oot?"
"Mä oon Lexin luona, mulla on kaikki iha hyvin", valehtelin ainakin jälkimmäisestä.
"Kerro osote, niin mä tuun käymään, ei sun tarvii tulla tänne, mut mun pitää nähä et sä oot okei", Lou huolehti. Kerroin tuolle osoitteen, ja mies vakuutti mulle tulevansa heti. Samassa ovikellon ääni kuulu alakerrasta. Vilkasin Lexiä, joka rypisti otsaansa mulle.
"Se ei voi olla vielä täällä. Onks joku muu tulossa?" kysyin epäileväisenä Lexiltä. Tuo pudisti päätään, ja kertoi mulle, että tuon vanhemmat oli tulossa kotiin vasta ylihuomenna.
"Mä meen kattoo kuka sielä on", mä päätin, ja nousin sängyltä. Lex näytti huolestuneelta, mut päästi mut silti menemään. Mä tömistelin alakertaan, ja avasin oven. Ei ketään. Täydelline hiljasuus, jos ei oteta lukuun humisevia puita ja jotain satunnaisia linnun ääniä. Vilkasin maahan siltä varalta, et siinä ois ollu joku kirjekuori tai jotain, niinku leffoissa. Mut siin oli vaa kuollu mato. Se tuskin liitty mitenkää mihinkää.
"Ehk se oli joku kakara jol oli vaa hauskaa", Lex, joka oli ilmestyny eteisee, ehdotti, ja mä nyökkäsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti