Auringonvalo paisto kaihtimien välistä niin, että mun oli pakko kääntää kylkee. Sit mun sääri osu johonki peiton alla. Nostin mun päätä suht nopeesti, ja mun piti painaa se samantien alas, koska kauhee päänsärky iski siihen. Eikai me oltu juotu eile? Mä nostin mun päätä taas, täl kertaa varovaisemmin, et mä näkisin kuka mun vieressä oli. Mä tukeuduin mun toisen käden varaan, ja siirsin toisel kädel peittoo pois tän mysteerihenkilön naamalta. Zayn. Huokasin helpotuksesta. Jos se ois ollu joku muu, nii mulla ois ehkä ollu ongelma sitte Zaynin kaa. Zayn makas mahallaan ku joku iguaani ja vähä kuolaa oli sen poskella. Laskin mun leuan sen olkapäälle ja piirtelin jotai kummallisii kuvioit sen selkää.
"Glo mitä sä teet?" Zaynin ääni kuulu nii yhtäkkii, et mä säpsähdin kauemmas Zaynista ja mitä mun takana oli? AIVAN, ei mitään. Rämähdin täysii selälteni lattialle, ja Zaynin naama kohta kurkottikin sieltä sängyn reunan yli.
"Sattuks?" tuo kysy nauraen. Mä nousin ähkästen lattialta punasena ku tomaatti.
"Ei tietenkää. Mää totaaa... halusin tehä sulle vaa pilaa ja piirsin sun selän täytee sydämmii", sanoin. Zayn parkas ja ryntäs kompuroiden peilin eteen. Lössähdin sängylle nauraen tolle.
"Se oli vitsi!" huudahdin ton etsiessä paniikissa jotain tyhmii sydämii sen seläst. Zayn katso mua sellasella no-kiva-etkä-edes-ole-yhtään-lapselline-ilmettä. Tuo syöksyi sängylle painimaan mun kanssa. Mä kiljuin ja nauroin, kun poika alko kutittamaan mua. Pikkuhiljaa Zayn lopetti kutittamisen, mut jäi mun mun yläpuolelle nojaten sen käsiin. Tuo katto nii tiiviisti mua silmiin, etten oikee pystyny olee tuijottamatta niihin takas. Zayn läheni ja läheni ja ja ja...
"HYI NE PUSSAA!"
Zayn nosti päänsä ja katto kuka just oli tullu sisään. Louis oli tullu omalla kortillaan sisään, ja oli jääny seisomaa ovelle.
"Harry, Liam ja Niall, arvatkaa mitä..?!" Louis lähti kävelemään pois huikaten samalla muille pojille. "Salamannopeesti" - niin nopeesti ku pystyin liikkumaan - mä kierähdin sängyltä alas ja kompuroin Louisin perään. Mä sain sen pahaa aavistamattoman pojan kiinni jo käytävässä. Otin vauhtii omalta oveltani asti ja hyppäsin tuon selkään tukkien kädellä miehenalun suun.
"Glo ei tehny eikä sanonu YHTIKÄS mitään!" huusin heiluessani Loun selässä tuon yrittäessä rimpuilla pois. Kaikki pojat tuli kattoo, et mitä ihmettä tääl tapahtuu.
"Zayn, Glol on nähtävästi kiire jote haluuksä kertoo meille mitä täs nyt tapahtuu?" Harry kysyi Zaynilt naurahtaen, ja mä mulkasin Zaynii nopeesti sillee vihjaavasti.
Mulle ois periaatteessa tässä vaiheessa ihan sama, että kerrotaanko me vai ei, koska kun kaupan valvontakameroista otetut kuvat plus sielä kaupan edessä otetut kuvat plus sielä juhlakadulla otetut kuvat menis nettiin, pojat loukkaantuis varmaanki sitte siitä, ettei me oltu kerrottu niille.
"Glo, sä voit ehkä kertoo?" Zayn kysy vähä kiusaantuneena, ja kaikki pojat katto mua oudosti, jopa Louis, jonka mä olin päästäny mun otteesta epähuomiossa.
"Oketota juttu on nyt siis niin että.. Siis tota.. EttämeollaanZayninkanssaparisuhteessa", mä sanoin ja toivoin, ettei pojat olis saanu selvää. Tai toisaalta toivoin, ettei mun tarvis sanoo uudestaa.
"Siis.. MITÄ?" Niallin naama oli näkemisen arvonen. Se oli ku se ois just nähny mite iso pizza ois heitetty lattialle- järkytystä, yllättyneisyyttä, silmät oli laajenny niin isoks, että sen kirkkaanväriset silmät mollotti keskellä valkuaisia. Liamin ilme oli yllättynyt, mut kuitenki sellane, että se ois tietäny asiasta. Harryn ilme taas oli omahyvänen, tietävä, ei ollenkaan yllättynyt. Sehän oli kuitenkin sanonut silloin tai vihjaillut silloin junassa, etttä Zaynillä olis jotaki tunteit mua kohtaan. Louis taas oli yllättynyt, mut ei samalla tavalla ku Niall. Kaikilla oli suu auki, mut Harryllä vaa mielipuolisessa virneessä.
"Noniin pojat suut kiinni, eiks teil ollu jotku treenit nytte?" kysyin vaivautuneena, kun me oltiin tuijotettu toisiamme kaikki kuus jo kymmene minuuttii.
Poikien treenit meni tosi hyvin, ja mä tottakai pääsin bäkkärille. Pojat oli suhtautunu tähä iha hyvi, kaikki niist oli varmaa jotenki arvannu et jotai tälläst olis tulossa. Mä istuin sellasessa paikassa ylhäällä, mistä pääs helposti poikien takahuoneen kautta huoneeseen, jossa tarjoiltiin välipaloja. Yhtäkkiä mulle tuli mieleen se, kun oltiin Zaynin kanssa pienempänä luvattu toisillemme, että me mennään isona naimisiin ja saadaan yhessä tuhat lasta. Zayn oli edenny aika nopeesti; kuinkakohan nopeesti se keksii, että mennäämpä nyt tästä Glo naimisiin. Siinä vaiheessa mä pistäisin viimestää jarrut pohjaan. Ehkä. Riippuu milloin.
"Hei kato, eikö toi oo se Gloria Blue?" kuulin tytön äänen kuiskaavan mun takaa. Käännyin kattomaan puhujaa, joka punastu, kun tajus, että mä olin kuullu.
"Moi?" sanoin hymyillen, toisin ku oisin varmaa normaalissa tilanteessa tehny. No, tytöt halus sitte yhteiskuvat ja nimmarit ja kaikkee, ja mä päästin suustani, että miksikäs näin? Toinen tytöistä kaivo lehden laukustaan, ja näytti sitä mulle. Siinä me oltiin juhlakadulla ja suudeltiin. Naurahdin ku näin kuvan, ja tytöt sano, et on hyvä ettei Zaynin tarvii olla yksin. Naurettiin siinä sitten joillekkin hauskoille jutuille pojista, kunnes pojat ite tuli, ja tytöt siirty niiltä sitten pyytää kuvii ja nimmareita.
Keikat meni hyvin sinä päivänä, ja toisella Moskovan keikalla kans. Nää keikat ja niiden väline aika oli menny aika nopeesti, kuljin vähänku pilves koko sen ajan. Mä istuin mun huoneen sängyllä kone sylissä, ja selasin jotain randomeja sivuja, ja muistin sitte vasta, että mun facebookkikin oli olemassa. Kirjauduin kyseiselle sivustolle sisää, ja mun suu loksahti auki. Mulle oli tullu yli viis TUHATTA kaveripyyntöä. Latasin koko sivun uudestaan sen takia, että jos läppäri vaik lagais, ja näyttäis väärää lukua. Mutta ei. Viestejäki oli tullu ainaki kaks kertaa enemmän. Huokasten mä katoin muutaman viestin.
'Moi Gloria, oot tosi kaunis ja mukavalta vaikuttava tyttö. Oon suurinpiirtein samoilta kulmilta suomesta kuin sä, ja ehkä sä voisit järjestää mulle ja yksdeen pojille jonkinnäkösen fanitapaamisen? Ystävällisin terveisin, Sofia'. Ei kiitos kuka nyt ikinä oletkaan, en tahdo tulla hyväksikäytetyksi siihen, että sinä saat nähdä One Directionin, teki mieli vastaa, mutta jätin viestin omiin oloihinsa.
"Muru hei?" Zayn kysy kurkistaen ovenraosta. Mun naamalle kohos heti hymy, en ollu ehtiny olla kauheen paljoo Zaynin kaa nyt vähä aikaa. Virnistäen tuo tuli mun viereen sängylle, ja ku mä olin saanu koneen laskettuu yöpöydälle, tuo pyöräytti mut päälleen.
"Moi", mä tokaisin pojalle nauraen, ja suukotin tuota nenänpäähä.
"Mul oli asiaaki", Zayn sano sitte.
"Mitävaa haluut", hymähdin kykenemättä lopettaa hymyiliyä.
"Me ollaa seuraavaks menossa Suomeen.." tuo alotti, ja mun hymy hyyty.
"..Niin, että haluutko sä mennä moikkaamaa sun vanhempia? Tai siis, että ei oo pakko, mut mä ainaki haluisin nähä niitä, plus haluisin nähä sun kavereita, et keide kaa sä oot viettäny ne viis vuotta", Zayn sanoi hymyillen pahoittelevasti. No, mä en haluis käydä moikkaamassa mun vanhempia, jotka tosiaa katkas muhu kaikki yhteydet ku kerroin muuttavani takas Englantiin. Mut mulla oli kyllä paljo kavereita, ja jos Zayn halus tavata mun vanhemmat ja kaverit, nii kai mä sitte voisin. Huokasin, mut nyökkäsin sitte kuitenki, ja pojan kasvoille nous hymy.
"Oikeesti?" tuo hämmästyi. Oli varmaa oottanut kauheeta väittelyä, mut jotenki mä olin sillä tuulella, et halusin taas antaa Zaynille kuun ja tähdet taivaalta ja koko universumin kaupan päälle.
"Me lähetää huomenna aamulla, nii mä ajattelin, että jos me käytäis vielä porukalla syömässä tänä iltana. Huomisest tulee pitkä päivä", Zayn sano. En kyl tajunnu, että mitä virkaa tolla viimisellä lauseella oli, mutta anti olla.
"Joo mut tota Zayn, mul ois yks juttu, mikä mun pitäs kertoo sulle.. tai semmone ilmotusluontone asia.." alotin varovasti, ja Zaynin katse singahti muhu kuin odottaen pahinta mitä voin taas keksiä. Tuo katto mua odottaen, että mä sanoisin jotai, ja mä avasin mun suun.
"Mä en haluu mennä tapaamaa sitä musiikkituottajaa. Ainakaa vielä. Tiiän ettei tälläst tilaisuutta tuu toista, mut en haluu mitenkää olla vaivaks.. Tai siis et oon just saanu sut takasin, enkä nyt haluu alkaa mitää säätää tässä. Oon kiitolline siit, et sä oot auttanu mua saamaa mun unelman totee. Mut, mä oon tajunnu, että mun unelma on se, että mä saan vaikuttaa ihmisten elämään, ja haluun tehä sen ite, mut kaikist enite mä halusin kertoo sulle, et.. sä oot mun unelma. En mä tarvii mitään muuta", töksäytin jotenki punastellen. Mä en ollut hyvä tässä tunnejutussa ollenkaan, mutta tää piti saada ulos.
"Saanko mä ton kirjallisena?" tuo virnisti, mutta vakavoitu sitte hivenen. Tuo lähesty mun kasvoja, mut sitten iha täydellisesti pilaten koko hienon hetken, mä äkkiä aivastin. Zayn oli sen verran lähellä, et kun mun pää nytkähti yhtäkkiä alaspäin, niin sen huulet osu mun nenänpäähän. Repesin tuon vähän säikähtäneelle ilmeelle, ja kohta tämä nauro mun kanssa itekkin.
Niall paukahti ovesta sisää vähän ajan päästä, ja jäi tuijottamaan meitä, kun me naurettiin siinä sängyllä vierekkäin.
"Niin.. Tota.. Glo sitä vaan, että oliko sulla niitä yksiä karkkeja mitä sulla silloin oli?" tuo kysy selkeesti tietosena siitä, että se oli ulkopuolinen.
"Emmä tiiä. Jos on nii niitä on sielä mun laukussa, kato sieltä", vastasin tuolle katsellen Zaynia, joka puolestaan seuraili Niallin puuhia. Mä naurahdin Niallille, joka silmäili mun sekaista matkalaukkua epäluuloisesti.
"Tunge vaa käsi sinne laukkuun, ja vedä ulos se mitä kätees saat", neuvoin avuliaasti, ja Niall lähesty laukkua ihanku joku lintubongari lintua. Lopulta poika työns kätensä mun neuvojen mukaan sinne laukkuun, ja vetäs sieltä... rintaliivit. Räjähdin nauruun, ja olin pudota sängyltä. Niallin silmät laajeni kun tuo tajusi mitä oli käteensä napannut. Punastellen tuo työns liivit takasin laukkuun mun ja Zaynin nauraessa ku viimestä päivää.
"Jos.. mä tuun.. auttaan", mä sanoin nauraen vedet silmissä.
"Eiku en mä tarvii.." Niall sano äkkiä ja peräänty ovesta ulos. Sinne me jäätiin Zaynin kanssa naureskelemaan tolle.
Kone laskeutu jysähtäen Helsinki-Vantaan lentokentälle, ja mä aistin jo sellasta tietynlaista Suomi-tunnelmaa. Pojat katteli innokkaasti ikkunoista kurotellen toistensa yli.
"Millasta sielä on?" Liam kysy mun vierestä. Katsahdin tuon mietteliäitä kasvoja ku toi katseli kesäkuista suomee.
"Kylmä, ihmiset ei paljoo puhu toisillee, mielenkiintosii pukeutumistyylei, julkisista paikoista pidetään suht hyvää huolt ja sillee. Näät sitte", luettelin tuolle, joka nyökytteli jotenki tosi asiallisesti.
"Soititsä jo Lexille?" kysyin virnistäen, ja sain pojan rentoutumaan. Liam nyökkäs ja hymyili mulle jotenki haaveksivasti. Liamilla oli ollu parina viimisenä päivänä kännykkä kokoajan kourassa tai korvalla. Ei se halunnu kaikkien poikien edessä sitä myöntää, mutta mulle se oli myöntäny, että Lexhän se sielä toisessa päässä.
"Minnekkäs sitä ollaan matkalla?" kuski kysy ystävällisesti (suomeks), ja mä kysyin Liamilta, että mihin hotelliin. Poika vastas, että Hiltoniin. Tuhahdin noille, parasta pitää taas olla.
"Hiltoniin", vastasin kuskille, joka naputteli jotain navigaattoriinsa, ja lähti ajamaan.
"Eikös nää oo ne One Directionin pojat?" kuski kysy suomeks, mutta nimensä kuullessaan poikien katseet kääntyivät kaikki muhu, kuin oottaen käännöstä. Jätin pojat huomiotta ja kiinnitin huomioni kuskiin.
"Joo", vastasin huokasten, ja kuski tunnisti mutkin. Täytyy sanoo et olin aika otettu siitä että se tunnisti mut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti