4. -GLO-
"Jahas, mä oon aina eläny sellasessa uskossa, että junassa on penkkejä", mutisin Niallille, joka tuli mun perässä meidän johonki luksusvaunuun siellä junassa. Niall tyrskähti, ja tönäs mua eteenpäi.
"Mees" tuo hoputti.
"Joojoo Horan iisisti nyt", tuhahdin, mutta sain aikaan vain isomman virneen hänen naamallaan, samoin kuin Harryn, joka tuli Niallin takana. Nyrpistin tuolle nenääni, mutta lähdin sitten kävelemään eteenpäin. Annoin laukkuni jollekkin ihmeen palvelijalle, joka otti sen, ja laittoi sen ylähyllylle (tiiätte mitä meinaan) ja mä valtasin ittelleni yhen kokonaisen sohvan. Upotin pääni tummansinisellä sohvalla oleviin tyynyihin, kun yhtäkkiä mun oli pakko haukkoa henkeä. Nostin pääni tyynystä ja tunsin painoa alaselkäni kohdalla. Väänsin yläkroppaani niin, että näin, mitä ihmettä oli tapahtunut.
"Louis!" ähkäisin ja törkin tuota kauemmas. Louis vilkaisi muhun yllättyneenä.
"Mitä..?" tuo ehti sanoa, kunnes selkeästi tajusi, että istui mun päällä.
"Mä en oikeesti huomannu sua." Seliseli. Nauraen Lou sitten lähti toiselle sohvalle, ja mä upotin pääni taas tyynyyn. Kello oli vähän päälle kuus?! Mun oli pakko nukkua, jos tässä meinattiin vielä joku keikkaki vetää. Ainiin, munha ei tarvinnut tehdä mitään.. Kuitenkin. Pikkuhiljaa vajosin tiedottomuuteen.
Joku heitti mua tyhjällä kokistölkillä päähän. Jes.
"Mitä hel-", aloitin unisena, mutta sitten huomasin naisen, joka seisoin vaunun oven vieressä.
"minauhaa", korjasin nopeasti, ja Zayn pidättelin nauruaan. Tuimannäköinen täti mulkkas mua aika pahasti, joten nousin istumaan, ja haroin hiukan hiuksiani.
"Rouva Tomlinson, täs on Gloria Blue", Harry esitteli mut hymyillen. Rouva Tomlinson? Siis Louisin äiti? Tyrskähdin tajutessani asian, ja kaikkien katseet kääntyivät taas muhun. Voipaska. Hyvä Glo. Nousin kohteliaasti seisomaan, ja ojensin käteni.
"Sano vaan Glo", hymyilin. Tuo vain silmäili mua päästä varpaisiin. Nojoo, ehk en ollu iha edustavin näky mun adidaksen kengissä, lökäreissä, ja pitkähihaisessa. Vedin käteni hitaasti pois, ja vilkaisin Zaynia, joka puri huultaan ja tuijotti tiukasti ikkunasta ulos.
"Kiva tavata", tuhahdin hiljaa, ja palasin omalle sohvalleni. Rouva siinä sitten selitteli niitä näitä, joka meni multa ihan ohi korvien, jostai syystä.
Lopultaki rouva tiukkapipo lähti sinne omaan vaunuunsa. Kaaduin naama edellä tyynyyni taas.
"Ei herranjumala!" manasin tyynyyn, ja nostin sitten katseeni. Kaikki pojat tuijottivat mua huvittuneina.
"Sori", pyysin ja purin huultani antaen katseeni lipua kaikissa pojissa vuorotellen.
"Eimitään, ainakaa et esitä tai mitää", Harry sanoi virnistäen. No on kyllä hiukka vaikee tässä esittää yhtään mitään ku en pysty olee kunnolla ees ku oon oma itteni. Huhhuh.
"Ainiin, Glo, tost napist saa syötävää", Niall huikkasi. Mun silmät varmaan laajeni lautasen kokosiks, koska Zayn repes omalla paikallaan niin urakalla, ettei naurusta meinannu tulla loppua.
"Hengitä", neuvoin tärkeilevästi, ja kaikki loputkin repesivät nauramaan. "Siis tästä saa ruokaa?" jatkoin kysyen toiveikkaasti. Pojat nyökkäilivät, mitä nyt naurunhytkymisen keskeltä pystyivät. Painoin nappia, ja samassa vaunuun ponkaisi noin mun ikäiseni tyttö.
"Mitäs saisi olla?" tuo huudahti ylipirteästi, ja tässä vaiheessa mä taisin vasta herätä, hyppäsin ilmaan ainakin puol metriä ku tää kiljukaula säntäs huoneeseen.
"Te painoitte nappia", tyttö - nimikyltissä luki Alice - sanoi ja räpsytti ripsiään.
"No niinpäs tehtiin", tuhahdin. Kaikilla oli niin paljon taas ongelmia pidätellä sitä naurua, joten mä ajattelin antaa tilauksen.
"Kaikkee", tilasin.
"Anteeksi?"
"K-A-I-K-K-E-A" tavasin tuolle kärsivällisesti, ja vilkaisin poikia. Melkein kuolivat nauruun. Ehkä pitäis nyt vähän hillitä itteään, etten saa kohta syytettä poikien tappamisesta.
"Selvä", Alice mulkaisi mua, ja sitten hymyili pojille aurinkoisesti. Pyöräytin silmiäni tytön selän takana, ja tein kaikkein rumimpia ilmeitäni. Harry oli lähinnä ainoa, joka sai isotissisestä Alicesta silmänsä irti, ja näki mun ilmeet. Sillä oli selvästi ongelmia olla nauramatta. Kun Alice lähti, kaikki repesivät nauramaan.
"Tätä menoa mullakin on kohta sixpack", Harry virnisti, ja mä naurahdin tuolle. Tämäpäs alkoi hyvin.
"Niall hei, mennäänkö syömään?" kysyin Niallilta. Me oltiin matkustettu nyt seittemän tuntia, kello oli yks, ja me oltiin ehitty käydä jo kaheksan kertaa syömässä. Niall oli nähtävästi unen ja valveen rajamailla, mutta kun mä mainitsin sanan 'ruoka', niin tuo pomppasi heti hereille. Me oltiin aina oltu Niallin kaa ne pohjattomat syöpöt, jotka kävi varastelemassa Niallin äidin piirakoita silloin pienenä. Se oli edelleenki niin, että muutkin pojat söi ihan normaalin verran, kun me syötiin kokoajan, ja hirveesti ruokaa Niallin kanssa. Poika pomppasi seisomaan, ja veti mutkin viereltään sohvalta. Mun paikka oli vaihtunut mun omalta sohvalta moneen kertaan. Välillä olin Zaynin sylissä tai vieressä nukkumassa, ja välillä Harryn luona kuuntelemassa musiikkia. Niin, välil mä olin Niallin kanssa syömässä, tai Loun kanssa kiusaamassa konduktöörejä. Liam oli aika hiljainen, mutta kyllä mä olin senkin kanssa ehtinyt jo juttuun tulla. AInii, ja Loun äiti, ei herranjumala!
"Liiku nyt, suklaapiirakka odottaa, älä jää siihe nukkumaa, sä just nukuit tuola Zaynin kanssa ku ihme lempiväiset!" Niall tuhahti vetäessään mua kädestä pitäen kohti ruokailuvaunua. Heräsin mietteistäni suklaapiirakan kohdalla, ja tuhahdin Niallin sanoille.
"Oot vaa katkera kun sun ihana, mahtava, upee, ystävällinen ja rakastettava Annies ei oo täällä", vastasin samalla mitalla tuolle takaisin. Niall kulki mun edellä painaen nappeja, jotka avasivat ovet junan haitariosaan, josta taas pääsi seuraavaan vaunuun. Etenimme syvässä hiljaisuudessa, ja mä tajusin, että saatoin vähän loukata Niallia.
"Niall, anna anteeks. Ei mun ollu tarkotus. Oon vähä semmone, et ärryn, jos joku vihjailee mulle mun suhteista. Mun ja Zaynin välillä ei oo oikeesti mitään. Mä tiiän, et sä haluaisit, et Annie olis täällä. Oon pahoillani, mun ei ollu tarkotus pahottaa sun mieltäs", sanoin Niallille, ja tuo kääntyi mua kohden. Yllätyin, kun ton naamalla olikin iso virne.
"Glo, mä tunnen sut. Sä pyydät vilpittömästi anteeks vaan ihmisiltä, joita sä rakastat, ja joista sä välität. Sun mielestä anteekspyytäminen on luovuttamista. Mä vaan halusin tietää välitätkö sä musta enää niin paljoa, kun sä ennen ainakin välitit. Ja sä pyysit anteeks", tuo selitti mulle virnistellen.
"Neiti Horan ja hänen mahtava ajatuksenjuoksunsa, tuhahdin ohittaen Niallin, ja jatkaen matkaansa. Niall lähti mun perään, ja sillä hetkellä juna pysähty. Niall kaatui suoraan mun päälle, ja me molemmat lennettiin junan nurkkaan. Ähkäisin pojan alla, eihän tuo painanut paljoa mitään, mutta kun tuo kerran oli mahallaan mun päällä, meidän kasvot vastakkain, se oli vähän kiusallinen tilanne. Niall tuijotti suoraan mua silmiin, ja vaikka mä kuinka haluaisin muotoilla sen jotenkin romanttisesti ja mystisesti, niin Niall makas mun päällä, en oikeen pystyny tekeen muuta kun kattoa takasin. Meidän kasvot läheni pikkuhiljaa toisiaan, kunnes mä rykäisin.
"Niall, ei millään pahalla, mutta sä oot varattu, ja tää on kaikinpuolin kiusallinen tilanne, joten voisitko kiitos nousta mun päältä pois?" kysyin tuolta, ja Niall näytti yllättyneeltä mun suorasta ilmaisutavasta, ja nousi hiljalleen pois.
"Ja sä väität mulle, et mä oon hidas", huokaisin, kun kaikki mitä pystyin tekemään, oli maata Niallin alla junan passskasella lattialla. Lopulta tuo pääsi ylös, ja ojensi mulle kätensä. Nousin ylös ja pudistelin vaatteitani. Niallin katse oli nauliintunut teinityttölaumaan.
"Hei, mikä sulla nyt on? Niall, noi on liian nuoria sulle", kiusoittelin, ja pukkasin tuota kylkeen. Niall vain tuijotti tyttöjä, ja lähti pikkuhiljaa perääntyä. Vasta kun yks tytöistä huusi 'HEI TYTÖT, TUOL ON NIALL HORAN!', mä tajusin, että tytöt oli faneja. Ja mä olin kyllä nähnyt videoista, miten fanit tekevät kaikkensa päästäkseen poikien luo.
"Oh my god", ehdin henkäistä, ennenkuin Niall kiiruhti takaisin hakemaan mua.
"Mikä sussa on vikana, kun et ikinä usko mitään, etkä ikinä tottele?" tuo tuhahti vetäessään mua takasi tulosuuntaan. Mä sivuutin kysymyksen, ja bongasin naistenvessan.
"Tonne!" mä kiljaisin, ja vedin Niallin mun mukaan vessaan.
"Kiitti", poika huokaisi, ja kuulosteli äänia. Pian monet juoksuaskeleet kuuluivat juoksevan eteenpäin, fanit eivät siis olleet huomanneet meidän vessareissua. Niall kurkisti varovasti ovesta.
"Hitto, ne päivystää tossa", tuo tuhahti, ja sulki oven.
Yhtäkkiä mä sain idean. Aloin riisumaan Niallin vaatteita, mutta toi pysäytti mut.
"Glo! Kolautiksä pääs pahastikki? Ootsä ihan järjiltäs?! Junanvessaseksíä?!" Niall näytti niin raivostuneelta, että mun oli pakko nauraa. Mä selitin tuolle mun suunnitelman siitä, miten me vaihettais vaatteita, ja mä laittaisin vielä Niallin päähän huivin, että se näyttäis jonki sorti naiselta.
"Äläkä näytä sun hampaitas. Directionerit tunnistaa sun siksakkihampaat missä vaan milloin vaan", selitin hänelle.
"Tosi reilua Glo”, Niall sanoi ensin muka loukkaantuneena, mutta sitten virnistäen.
”Eiku oon tosissani. Mun kaverit tunnisti sut ainaki pelkist hampaist joistain kuvista”, tokaisin Niallille ja tuon suu loksahti auki.
”Oikeesti?” poika kysyi ihmeissään, ja mä vaan nyökkäsin. Niall mutisi jotain uskomattomista ja faneista, mutten jaksanu enää takertuu asiaan. Me vaihettiin vaatteita, ja täytyy sanoo, et kyl Niallin tunnistaa ihan sika helposti, mut ehkä tytöt oottaa blondii poikaa, niin ne ei sitten ehkä tunnistais.
Avasin vessan oven, ja Niallin käsi hakeutui mun käteen. Puristin tuon kättä, ja hymyilin pienesti. Tyttöjen kohdalla mä puristin Niallin kättä, koska tytöt eivät huomanneet mitään.
”Kato, joku muslimi”, kuulin jostain tyttöjen joukosta, ja purin mun huulta, etten naurais. Niall ohtti mut, ja veti mua nyt perässään. Kun me päästiin tyttöjen ohi, Niall käänsi päätään mua kohti ja virnisti. Hampaat näkyvillä. Hitto.
”Niall-” ehdin parahtaa, kun jo tyttöjen kiljunta peitti mun äänen alleen.
”Juokse!” Niall huudahti ja lähti itsekkin juoksemaan omaa vaunuamme kohti. Matkaa ei ollut onneksi paljoa, ja muutenkin me oltiin saatu vähän etumatkaa. Kohta me oltiin jo oman vaunu ovella. Niall työnsi mut sisään ensin, ja sitten tuli perässä, ja lukitsi oven. Huokaisin ja painauduin seinää vasten, ja sitten aloin nauramaan. Pojat katsoivat ensin Niallia, jolla oli mun vaatteet päällä, huivi vinossa, pari hiustupsua tuli sieltä alta, ja sitten mua, jolla oli Niallin vaatteet päällä. Tässä tulis oleen selitettävää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti